Helsingin katukuvaan ilmestyy tänä kesänä kaksi robottibussilinjaa. Kalasatamassa 26R on ajellut jo toukokuusta. Nyt on Aurinkolahden reitin 90R vuoro aueta yleisölle. Metropolia ammattikorkeakoulun, Forum Virium Helsingin ja muiden yhteistyökumppaneiden Sohjoa Baltic -hankkeen bussin reitti kulkee Vuosaaren metroaseman liepeiltä Aurinkolahden rannalle ja takaisin. Kokeilu kestää syyskuun loppuun.
Robottibussit tulossa HSL:n reittioppaaseen
Molemmilla reiteillä ajetaan muun liikenteen seassa. Kokeilun aikana kyyti on matkustajille maksutonta. Robottibussikokeilut ovat osaltaan tukemassa Helsingin tavoitetta kohti vuoden 2035 hiilineutraalia kaupunkia, tarjoamalla päästöttömiä liikkumisvaihtoehtoja.
HSL ei toistaiseksi ole ottamassa robottibusseja vakituiseen käyttöön, vaikka ajoneuvot saavat linjatunnuksen Reittioppaaseen.
“Robottibussien teknologia ei vielä tällä hetkellä mahdollista ajoneuvojen käyttöä tavallisessa linjaliikenteessä, eikä robottibusseja olla kilpailuttamassa HSL:n liikenteeseen aivan lähivuosina. HSL on kuitenkin ollut mukana useassa robottibussiprojektissa avustamassa reittisuunnittelussa ja edistämässä mm. reittiopasintegraatiota, sillä HSL:n perustehtävään kuuluu joukkoliikenteen järjestämisen lisäksi toimivan liikkumisen kokonaisuuden kehittäminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Robottibussikokeiluihin osallistumalla olemme saaneet ensikäden tietoa ajoneuvojen teknologisesta kehityksestä ja luoneet yhteyksiä automaattiajoneuvojen parissa toimiviin tahoihin”, kertoo HSL:n joukkoliikennesuunnittelija Essi Kyllönen.
Kansainvälistä ja paikallista yhteistyötä
Sohjoa Baltic -hanke tuo robottibussit Itämeren ympärysvaltioihin osaksi älyliikenteen ja vähäpäästöisen joukkoliikenteen kokeiluja. Kesällä 2019 matkailijat voivat päästä kokeilemaan hankkeen robottibussia myös Tallinnassa.
Pitkäkestoinen kokeilu Sohjoa Balticin puitteissa Norjan Kongsbergissä käynnistyi syksyllä 2018. Sen reittiä on laajennettu vaiheittain kahden kilometrin pituiseksi. Lyhytkestoisia kokeiluja tullaan ajamaan projektin puitteissa myös Tanskassa, Puolassa ja Latviassa.
Tänä vuonna Helsingissä operointia suorittaa ja robottibussin sisällä vastuullisten turvakuljettajien työnantajina toimivat ulkopuoliset palveluntarjoajat. Kehitys vie kokeilut askeleen lähemmäs liikkumispalvelujen kaupallisia toimijoita. Aurinkolahden pilotissa bussia operoi tanskalainen holo, jonka toimitusjohtaja Peter Sorgenfrei kertoo:“Olemme innoissamme ottamassa osaa Sohjoa Baltic -projektiin ja tuomassa operointikokemustamme Suomeen. Meistä on upeaa työskennellä skandinaavisten naapuriemme kanssa, joten olemme odottaneet sopivaa tilaisuutta aloittaa Tanskan, Norjan ja Ruotsin jälkeen Suomessa. Tämä ensimmäinen kosketus Suomeen on ollut erinomainen kokemus ja suomalainen viranomaisyhteistyö on toiminut kitkattomasti.”
Kolme holon rekrytoimaa turvakuljettajaa ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoita.
Aurinkolahdessa puolestaan Vuosaaren Urheilukalastajat ry on tarjonnut robottibussille varikon alueeltaan yöpymispaikaksi. Ajoneuvo ladataan yön yli verkkovirrassa.
Ulkomaisen yritysyhteistyön ensiaskeleita
Automaattibussien käyttö on vielä alkumetreillä useimmissa maissa. Suomessa edelläkävijyys on pitkälti lainsäädäntömme sallivuuden sekä ketterän ja vuorovaikutteisen viranomaistoiminnan ansiota. Kuka tahansa ei kuitenkaan voi robottibusseja katukuvaamme tuoda, vaan niiden käyttöä varten pitää hakea liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kokeilulupaa.
“Kokeiluluvan saaminen edellyttää suomalaista Y-tunnusta, jotta vakuutusyhtiö voi myöntää pakollisen liikennevakuutuksen luvan hakijalle. Kun hakijana on ulkomainen yritys, tulee sen siis myös hankkia Y-tunnus, mikä voi aiheuttaa normaalia pidemmän viiveen prosessiin. Ulkomaisten toimijoiden tuleekin olla hakemuksen kanssa liikkeellä hyvissä ajoin”, vinkkaa johtava asiantuntija Eetu Pilli-Sihvola Traficomista.
Viimeisen kilometrin matkaketjut
Robottibusseja on ajateltu käytettävän ratkaisuna “viimeisen kilometrin” matkoille, syöttöliikenteenä runkolinjojen varsilta asuinalueille päin. “Automaattinen joukkoliikenne voi parhaimmillaan alentaa joukkoliikenteen kustannuksia ja nopeuttaa matka-aikoja”, kertoo älyliikenteen projektipäällikkö Jari Honkonen Forum Virium Helsingistä. Aurinkolahden ja Kalasataman linjoilla tämä toteutuu ensimmäistä kertaa näin urbaanissa testiympäristössä. Kalasatamassa matkustajat ovat jo kuukaudessa ottaneet robottibussin omakseen. Aurinkolahden reitti on epävirallisen maailmanennätyksen rikkova noin 2,5 kilometriä ja sen varrella palvelee aiemmista kokeiluista poiketen ennätykselliset seitsemän pysäkkiä.
Automaattibussien teknologia kehittyy vielä
Vuodesta 2015 alkaen Metropolia Ammattikorkeakoulun eri hankkeissa toteuttamilla kokeilujaksoilla on opittu, että pienet, sähkökäyttöiset automaattibussit sopivat logistisesti ja taloudellisesti joukkoliikenteen täydentämiselle, kunhan niiden tekniikka kehittyy vielä. Tällä hetkellä käytössä olevat robottibussit soveltuvat parhaiten rakennetuille ja vähän liikennöidyille alueille.
Kyytiin tahtoville Sohjoa Balticin viestintäpäällikkö Milla Åman vinkkaa: “Tiedotetta lähetettäessä tiistaina 18.6. holo on käynnistänyt ensimmäisen virallisen operointipäivänsä. Ajoajat on sovittu olevan arkisin kello 9-15 ja viikonloppuisin kello 12-18 välillä, mutta reitin kestoa tutkaillaan vielä. Tämän vuoksi tarkkoja aikatauluja ei ole. Toiminnan tässä vaiheessa pysäkeillä ei vielä ole robottibussin omia kylttejä, eikä 90R vielä näy Reittioppaassa. Nämä elementit tulevat mukaan kesän edetessä. Kokeilu on matkustajille maksuton. Lähtöjä ei voida taata. Hankkeen verkkosivuille sohjoabaltic.eu päivitetään uutisia suomeksi ja englanniksi asiain edistymisestä.”
Pysäkit:
- Vuosaari (Cirrus)
- Ivan Falinin kuja
- Gustav Pauligin katu
- Aurinkotuulenkatu
- Sumukuja
- Leikosaarentie
- Aurinkolahden puistotie
Lisätiedot:
Metropolia Ammattikorkeakoulu
Juha Sääski, projektipäällikkö Sohjoa Baltic, juha.saaski@metropolia.fi
Milla Åman, viestintäsuunnittelija, milla.aman@metropolia.fi, 050 342 0341
Forum Virium Helsinki
Jari Honkonen, jari.honkonen@forumvirium.fi
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom
Johtava asiantuntija Eetu Pilli-Sihvola, p. 029 534 5572, Twitterissä @EPilliSihvola
Seuraa myös @automatedbusFI